Yrityksestä

Yrityksestä Mediatraffic Oy

Mediatraffic Oy on vuonna 2000 perustettu konesali- ja Internet-palveluita tuottava yritys. Asiakkainamme on satoja tyytyväisiä yksityis- ja yrityspuolen asiakkaita, joita palvelemme yksilöllisesti ja ammattitaitoisesti. SYSTEM PARTNERS

 

 

Historia

Palvelutuotantomme alussa meillä ei ollut omaa konesalia, vaan vuokrasimme palvelimille laitepaikat paikalliselta puhelinyhtiöltä, silloiselta Loimaan Seudun Puhelin Oy:ltä. Tuolloin tärkeimmät tuotteet liiketoiminnalle perustui perinteiseen webhostingiin eli www- ja sähköpostiylläpitoon ja Linux Shell-palveluiden tuottamiseen. Merkittävänä liiketoimintana  voitiin pitää myös palvelinhotellien tarjoamista, joista monet vieläkin jatkavat asiakkaanamme.

 

Oma konesali

Jo muutaman vuoden jälkeen yrityksen perustamisesta oli selvää, että oman konesalin rakentaminen alkoi olla kannattava ajatus. Olihan Mediatrafficilla vankkaa osaamista myös rakennuspuolella - tämä konkretisoitui vuonna 2005, kun rakensimme oman konesalimme Vampulaan ja samoihin tiloihin kalustettiin uudet toimistotilat. Oli järkevää sijoittaa työntekijöiden toimitilat samaan rakennukseen konesalin kanssa, koska tällöin pystyimme paremmin huolehtimaan laitteidemme ylläpidosta. Samalla mm. huoltokatkosten suunnittelu helpottui, kun pystyimme itse vaikuttamaan niiden aikatauluihin. Vuoden 2006 keväällä saimme konesaliin ensimmäiset kuituyhteydet, sekä loputkin palvelimet siirrettyä Vampulan konesalin tuotantoympäristöön.

Mediatraffic Oy on osa System Partners yritysryhmää, jonka palvelukonseptissa yritykset saavat helposti kaikki IT-palvelut yhden yhteistyökumppanin kautta. System Partners yritysryhmään kuuluvat Mediatrafficin lisäksi sen kumppanit Mavisystems Oy, joka on erikoistunut toimintaa ohjaavien ja tukevien tietojärjestelmäratkaisujen toimittamiseen ja toteuttamiseen Microsoft Dynamics NAV –ohjelmiston avulla, sekä Enter SystemSolutions Oy, joka on erikoistunut vaativiin infrastruktuuriratkaisuihin.

Verkostoituminen alkaa

Vuonna 2007 webhosting-palveluiden markkinat alkoivat käymään kuumana, Internet-palveluita tuottavia kilpailevia yrityksiä syntyi yhä enenevissä määrin. Tällöin aloimme pohtimaan uusia tuotteita palveluvalikoimaamme. Ratkaisuna päädyimme tekemään yhteistyötä nykyisen kumppanimme Enter System Solutions Oy:n kanssa. Koska oma tietotaitomme keskittyi lähinnä Linux / Open Source osaamiseen, Enter System Solutions Oy:n vakuuttava Microsoft-ohjelmistojen osaaminen täydensi palvelutuotantoamme haluttuun suuntaan. Tämän yhteistyön vuorovaikutuksesta olemme pystyneet laajentumaan myös suurienkin yritysten palveluntarjoajaksi.

 

Palveluiden kehittäminen on jatkuva prosessi

Vuosien 2008 - 2009 aikana panostimme edelleen konesalimme kehittämiseen. Uudistuksia tehtiin verkkolaitteissa, kaapeloinneissa sekä palvelimissa, jotka lähes kaikki virtualisoitiin korttipalvelimille. Tavoitteenamme onkin tuottaa konesalipalveluita mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Virtualisoimalla tuotantopalvelimet pystyimme jo tarjoamaan asiakkaillemme korkean käytettävyyden sekä tehokkaan alustan monille erilaisille yrityskäyttöön tarkoitetuille sovelluksille.

 

Moderni konesaliympäristö

Vuoden 2010 alussa päätimme uusia konesalimme palvelinkaapit ja jäähdytyslaitteiston. Samalla vanha varavoimalaitos ja akusto vaihtuivat kapasiteetiltaan riittävän tehokkaisiin mahdollista laajennusta varten. Kaapit on asennettu saliin siten, että niiden väliin muodostuu käytävä ja jäähdytyksen optimointia varten käytävän katto, etu- ja takaosa eristettiin muusta konesalin ilmatilasta. Toteutus tunnetaan myös nimellä kuuma käytävä 'Hot Aisle'.

 

Uusitun salin myötä myös asiakkaamme saavat lisää uskottavuutta ja mielenrauhaa keskittäessään palvelunsa Mediatrafficin palvelukeskukseen.

 

Pitkäaikainen toimintamme alalla ja luotettavuus talouden laskusuhdanteidenkin aikana ovat etuja, jotka asiakkaammekin jo tietävät. Joko sinä olet yksi heistä?

Toteutus: JPmedia